Mitä ratkaisukeskeinen lyhytterapia on?

Lyhytterapia on monesti se nopein keino päästä terapiaan, sillä sen saatavuus on hyvä, toisin kuin psykoterapian. Ratkaisukeskeisen lyhytterapian käytännönläheisyys ja nopea vaikuttavuus myös tyypillisesti tuo helpotusta hankalaan oloon nopeammin kuin pitkäkestoiset psykoterapiat, joissa tavataan pureutua ongelmien juurisyihin joskus vuosienkin ajan.

Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa emme ajattele, että meidän olisi välttämätöntä paneutua selvittelemään ongelmien mahdollisia aiheuttajia esimerkiksi lapsuuden kokemuksista tai kohtaamistamme traumoista. Psyyken asioissa voi ihminen syy-seuraussuhteita miettiessään osua oikeaan, tai sitten ei -  tarkan mittauskaluston ja -kohteen puuttuessa emme voi absoluuttisella varmuudella todeta, mistä kenenkin mikäkin ongelma johtuu. Mutta ei meidän tarvitsekaan - tässä ns. "kolmannen aallon" terapiasuuntauksessa fokus on toimivien ratkaisujen löytämisessä. Riippumatta menneisyydestä, meidän on mahdollista löytää helpotusta hankalaan oloon tänään tutkimalla terapiamenetelmien avulla sitä, mikä toimii ja minkälaiseen toivottuun tulevaisuuteen tähdätään.

Ratkaisukeskeisen terapeuttisen suuntauksen Suomeen aikanaan tuonut psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman on ehkä tunnetuin sen asian liputtaja, että erilaisiin mielenterveyden ongelmiin voi saada helpotusta jo muutamalla hoitokerralla tai jopa yhdellä istunnolla - ennen uskottiin, että hoito vie vuosia.  Ratkaisukeskeisissä terapiatapaamisissa keskitymme siihen, mikä toimii.